13. joulukuuta 2013

Turku: Fontanan brunssi

Kävin taas Turussa ja tällä kertaa sunnuntaibrunssilla Fontanassa. Fontanan brunssi on tarjolla kello 12 - 16 ja vatsansa saa täyteen 17 eurolla. Kahvilan itsensä mukaan pöytään katetaan "kauden herkut ja brunssiklassikot" ja brunssilla suositaan luomua ja lähituotettuja raaka-aineita. Ei hullumpaa!


Toden totta, tarjolla on jos jonkinlaista klassikkoa sekä kivoja yllätyksiä. Salaateilla (mm. kylmäsavu- ja lämminsavulohisalaattia sekä couscousta) on oma vitriininsä, leipiä, croissantteja ja riisipiirakoitakin saa leikkeleillä ja juustoilla ryyditettynä. Myös lämpimiä ruokia on tarjolla, mm. sipulirenkaita, lohkoperunoita ja lihapullia. Guacamoleakin löytyi, joskaan en heti keksinyt mihin sitä olisi pitänyt lisätä.


Jälkkäripöytä saa myös kiitosta: pekaanipähkinä-miniwiinereitä, pannareita ja vaahterasiirappia(!) sekä mehevää suklaakakkua ja marjapiirakkaa. Kahvia ja laktoositonta maitoa saa, mehuvaihtoehtoinakin oli tuorepuristettua omenamehua ja virkistävää kivennäisvedellä terästettyä marjamehua.

Tilanakin Fontana on viihtyisä ja sisälle mahtui myös ns. pahimpaan ruuhka-aikaan. Väkeä on paikalla, mutta istumapaikan saa valita rauhassa. Pöydissä on kynttilät ja tunnelma on lämmin sekä rento. Ainut miinus tulee wc-tiloista, jotka ovat kuin suoraan 70-luvulta.


Kyllä käy (taas) turkulaisia kateeksi. Olen kerta kerralta enemmän sitä mieltä, että Turussa on Helsinkiä paremmat ravintolat. Niissä on erinomainen ruoka, sisustukseen on panostettu ja mikä parasta, useat sijaitsevat toisiaan lähellä jokirannassa. Toki Helsingissäkin on hyviä ravintoloita vaikka kuinka, mutta ne sijaitsevat usein kaukana toisistaan - etukäteen pitää tietää minne on menossa, sillä harhailemiseen vierähtää muuten tovi jos toinenkin.

+ Kattava, laadukas valikoima
+ Hyvä hinta
+ Esillepano
+ Mukava, väljä tila
+ Laktoositonta maitoa
- Wc:t on unohtunut rempata

S/LWB

0 kommenttia:

Lähetä kommentti

Herättikö teksti ajatuksia? Kysy tai kommentoi - me vastaamme!

Copyright © 2014 Ladies Who Brunch